"Meillä meni Pisa päähän. Yritin sanoa, että tässä käy samoin kuin Nokialle, mutta ei minua silloin oikein kuunneltu." Näin kertoo professori Kirsi Lonka HS:n jutussa Kouluprofessori: Kärsin itse koulussa – luokassa pitäisi olla hauskaa. Kannattaa lukaista, jutun videossa myös esimerkkejä käytännön tilanteista.
Lonka nostaa esiin myös sen, että koulutuksessa suurin käyttämätön resurssi on opiskelijan älyllinen pääoma. "Lapsilla on hirveästi energiaa. Jos sen kanavoisi aktiiviseen tiedon prosessointiin eikä passiiviseen kuunteluun, kuinka paljon ihmiset oppisivatkaan. Ihmiset muistavat vain kymmenen prosenttia kuulemastaan."
Tämä päätee tietysti myös yliopistokoulutuksessa. Omasta PBL- ja projektioppimiskokemuksesta olen huomannut yhdessä opiskelijoiden kanssa, että haasteita antamalla on saatu aikaan merkittävästi syvällisempää oppimista, joka on samalla mielekästä, kiinnostavaa ja motivoivaa. Sama viesti välittyy myös Pian edellisestä postauksesta sähkömagnetismin kokeiluista.
Suomalainen peruskoulu ei ole enää maailman paras, mutta opetusmenetelmissä on menty aimoharppauksia eteenpäin. Yliopiston on syytä olla mukana kehityksessä. Jonkin verran tilojen ja viihtyvyyden eteen on pyritty tekemään, mm. uusia opetusteknologioita ja tilavarusteita on suunnitteltu uusiin LUTin opetuksen demotiloihin. Toteutuskin alkaa jo kesällä. Liikaa puhutaan kuitenkin vielä luentosaleista, luennoista, harkoista ja tenteistä. Tarvitaan paljon enemmän tilaa, jossa voi tehdä sitä tärkeintä, eli oppimistyötä. Ryhmissä, itsekseen, iltaisin, kahvikuppi kourassa, sohvalla löhöten. Porista, ideoida, neuvotella, esittää, kirjoittaa, laskea, ladata täppäriä, kokeilla, porata 10 mm reikä alumiiniin...
"Piirtoheittimet joutuivat nurkkaan" kirjoittaa myös viikonlopun Lappeenrannan uutiset. "Vuosia sitten dokumenttikameroiden ja älytaulujen syrjäyttämäksi jääneet piirtoheittimet...". Näillä sanoilla alkaa Joonas Tapanisen toimittama artikkeli. Lappeenrannan kaupungin perusopetuksessa piirtoheittimellä ei ole artikkelin mukaan enää juuri käyttöä kuin juhlien varalaitteena laulujen sanojen heittämisessä seinälle. Piirtoheittimiä ja muuta poistettua tavaraa myydään seuraavan kerran Lappeenrannassa kesäkuussa - tämä vinkkinä niille, jonka mielestä kunnon piirtoheitin on opetuksen selkäranka.
Lonka nostaa esiin myös sen, että koulutuksessa suurin käyttämätön resurssi on opiskelijan älyllinen pääoma. "Lapsilla on hirveästi energiaa. Jos sen kanavoisi aktiiviseen tiedon prosessointiin eikä passiiviseen kuunteluun, kuinka paljon ihmiset oppisivatkaan. Ihmiset muistavat vain kymmenen prosenttia kuulemastaan."
Tämä päätee tietysti myös yliopistokoulutuksessa. Omasta PBL- ja projektioppimiskokemuksesta olen huomannut yhdessä opiskelijoiden kanssa, että haasteita antamalla on saatu aikaan merkittävästi syvällisempää oppimista, joka on samalla mielekästä, kiinnostavaa ja motivoivaa. Sama viesti välittyy myös Pian edellisestä postauksesta sähkömagnetismin kokeiluista.
Suomalainen peruskoulu ei ole enää maailman paras, mutta opetusmenetelmissä on menty aimoharppauksia eteenpäin. Yliopiston on syytä olla mukana kehityksessä. Jonkin verran tilojen ja viihtyvyyden eteen on pyritty tekemään, mm. uusia opetusteknologioita ja tilavarusteita on suunnitteltu uusiin LUTin opetuksen demotiloihin. Toteutuskin alkaa jo kesällä. Liikaa puhutaan kuitenkin vielä luentosaleista, luennoista, harkoista ja tenteistä. Tarvitaan paljon enemmän tilaa, jossa voi tehdä sitä tärkeintä, eli oppimistyötä. Ryhmissä, itsekseen, iltaisin, kahvikuppi kourassa, sohvalla löhöten. Porista, ideoida, neuvotella, esittää, kirjoittaa, laskea, ladata täppäriä, kokeilla, porata 10 mm reikä alumiiniin...
"Piirtoheittimet joutuivat nurkkaan" kirjoittaa myös viikonlopun Lappeenrannan uutiset. "Vuosia sitten dokumenttikameroiden ja älytaulujen syrjäyttämäksi jääneet piirtoheittimet...". Näillä sanoilla alkaa Joonas Tapanisen toimittama artikkeli. Lappeenrannan kaupungin perusopetuksessa piirtoheittimellä ei ole artikkelin mukaan enää juuri käyttöä kuin juhlien varalaitteena laulujen sanojen heittämisessä seinälle. Piirtoheittimiä ja muuta poistettua tavaraa myydään seuraavan kerran Lappeenrannassa kesäkuussa - tämä vinkkinä niille, jonka mielestä kunnon piirtoheitin on opetuksen selkäranka.
Piirtoheitin on hyvä esimerkki myös opetusteknologian ajan kuvasta ja teknisten apuvälineiden merkityksestä ja vanhenemisesta. Mahtaako vuosikymmenen vaihteessa olla kova kysyntä poistettujen Smartboardien huutokaupassa? Mikään tekniikka ei (vielä) korvaa opettajaa ja etenkään opiskelijan aktiivista roolia oppimisessa.
Toukokuussa Lappeenrannassa kävi myös viitisenkymmentä lukiolaista Lahden ja Varkauden kaakkoispuolelta. Kuvassa näkyy, kuinka ainakin vielä ennen puoltapäivää kaikki olivat tohinoissaan rakentamassa miniprojektia Elektroniikan perusteet-kurssilla. Iltapäivällä aiheista pidettiin vielä kurssilaisten esitelmät ja demot, välissä oli selvitetty esimerkiksi miten transistorin kannalle tulevan virran määrää tuntosarvena toimiva LDR ja miten se vahvistetaan ennen moottoria...
-Tätä pitäisi olla enemmän koulussakin, sanoivat monet kurssilaiset ja mukana vierailleet opet.
Innostunut asenne auttaa oppimisessa ja oppijan energia kannattaa kanavoida sopivan haastaviin tehtäviin. Myös yhdessä tekeminen kuuluu nykypäivään.
-Mikko Kuisma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti